Kohtalotovereista, kotiinlähtijöistä ja sohva-asukeista

Siperian tuuli puuskaisi myös tänne Sevillaan asti. Tosin ei ihan yhtä hytisyttävänä ilmamassana kuin mitä vastaava oli Suomeen  tuonut tullessaan. Mutta ollaan täälläkin öisin menty alle nollan! Ja Pohjois-Espanjassa mittari oli kivunnut huimaan -15 asteeseen. Noh, eipä taida siellä Peräpohjolassa tehdä vaikutusta nämä Espanjan lämpöluvut!

Koeviikko rämisteltiin läpi enemmän ja vähemmän onnistuneesti! Yllättävän ylpeänä kehtaan silti täällä pöyhistellä, sillä mielestäni suoriuduin moisesta koetuksesta varsin tyylikkäällä tavalla. Muun muassa sosiologian kokeessa, joka kesti tunnin ja 20 minuutttia (huom, mielenkiintoinen koeaika!), sain aikaan kolme ja puoli sivullista tekstiä. Ja vieläpä espanjaksi! Lopputuloksista ei ole vielä toistaiseksi tietoa, mutta uskon (ja ennen kaikkea toivon), että vähintään läpi mennään.

Tänään suuntasin jälleen uusin askelin kohti yliopistoa, innokkaana osallistumaan alkaville kursseille. Aamupäivän ohjelmaan kuului harjoitteluinfo, josta en tosin liiaksi tiedonjanoani saanut taaskaan tyrehdytettyä. Onnekseni tutustuin kahteen italialaiseen tyttöön ja ilmeni, että en (luuloistani huolimatta) tosiaan ollut ainokainen, joka oli tähän hakurumbaan tuupattu mukaan. Iltapäivä kului harjoitteluasioita selvittäen sekä lounastaen uusien ystävieni kanssa. Lopputuloksena (lähes) varma harjoittelupaikka sekä tapaaminen huomiselle, jossa käydään läpi harjoitteluuni liittyviä käytännön seikkoja. Jätän hurraamisen huomiselle, nimimerkillä "pessimisti ei pety".

Lukujärjestyksen mukaan tunnit alkoivat tänään, mutta melko pienellä porukalla alkavaa lukujaksoa käynnisteltiin. Tosin suurinpana syynä tähän väenkatoon oli ilmeisesti se, että osalla oli vielä kokeita tiedossa tällä viikolla. Kurssien aloitus sujui muistikuviani huomattavasti helpommalla tavalla, joten aloin epäillä, että jonkin verran on ehkä tullut puolen vuoden aika kieltä omaksuttua. Jaksolle valitsemani kurssit vaikuttavat lisäksi melko mielenkiintoisilta, joten aika positiivisella mielellä olen kevään kurssien suhteen.

Harjoittelupaikkaani en vielä uskalla sen hirveämmin hehkutella, mutta näillä näkymin pääsisin toteuttamaan harjoitteluani keskustassa sijaitsevaan keskukseen, joka tekee työtä pakolaisten hyväksi. Kuten sanottu, vielä en viitsi liiaksi ilakoida vaan odottelen siihen saakka, että saan sopimuspaperit käteeni ja varmistuksen siitä, että minulla todella on harjoittelupaikka. Mikään yksinkertainen prosessi tämä ei kyllä tosiaankaan ole ollut, mutta toivon, että kaiken tämän työn ja vähdin jälkeen omaan harjoittelupaikan, jota on sietänytkin "vähän" odotella..

Helmikuun puolelle siirryttäessä monen vaihtarikaverin aika Espanjassa käy vähiin. Ensimmäinen kotiinlähtijä (samalla myös eka erasmuskaveri) jouduttiin hyvästelemään jo viime viikon tiistaina. Toiset taas laskevat vielä vähäisiä jäljellä olevia päiviään/viikkojaan haikeana, mutta toisaalta iloiten tietäessään palaavansa takaisin ystäviensä ja perheensä luo. Suurin osa tuntemistani Erasmuksista tekee lähtöään ja sen vuoksi itselläkin on mieli vähän apeana. Toisaalta uusia vaihtareita humpsahtelee kaupunkiin kuin sieniä sateella, joten eiköhän pian ole uudet verkostot kasassa. (tosin aina on ne ekat parhaat mihin verrata..)

Erasmuksia Gualdalquivir-joen rannalla picnicillä.

Viime viikolla päätin kokeilla jotain uutta ja ihmeellistä ja otin sohvalleni nukkumaan erään kanadalaisen matkaajan. Mistään kadulta en sentään matkalaista poiminut mukaani, vaan kyseessä oli couchsurfingin kautta tupsahtanut sohvasurffari. Sohvan tarjoamisen lisäksi sain leikkiä päivän Sevillan turistiopasta ja kierrättää vierastani ympäri kaupunkia, kyllästymiseen asti. Kokemus oli sen verran hyvä, että päätin kokeilla moista toistekin. Tosin omalla kohdallani ongelmana saattaa olla liika perusteellisuus; en osaa hostata ketään ilman, että leikin päivän turistiopasta, syötän ja juotan ähkyyn sekä suunnittelen päivän menoni vieraani aikataulujen  mukaan. Palvelun ideana kun ei käsittääkseni ole se, että hostattava saa kohtelua kuin hotellissa konsanaan. Syynä perusteellisuuteen saattoi olla myös ensikertalaisen yli-innokkuus.

Yli-innokkaan hostaajan uhri.

Huomenna saan hostattavakseni ystäväni itärannikolta. Sevillaan tutustumisen lisäksi suunnitelmissa on viikonloppuvierailu Rondassa, joka sijaitsee parin tunnin ajomatkan päässä Sevillasta. Kiva viikko tulossa siis! Se saa seuraa toisesta, sillä jo seuraavalla viikolla saapuu vieraakseni Madre! <3

Nähtävyyttä parhaimmillaan.

Talvinen Sevilla.

Koetusten koeviikko

Vaya tela!

Ensimmäisen semesterin luennot ovat nyt tällä erää ohi ja ensi maanantaina on edessä ensimmäinen kosketus koeviikkoihin. Kokonaiset neljä koetta tulisi siis hyväksyttävästi hypellä läpi. Pienellä mielenkiinnolla odotan näitä koetuksia, sillä kaikki neljä sisältävät avoimia kysymyksiä, joihin tulisi siis esseemuodossa vastata. Kaikenlaisia esseitä on tässä syksyn ja alkukevään mittaan tullut raapusteltua, mutta googletränsleitteristä ja sanakirja.orgista on tullut jonkinsortin parhaita ystäviäni. Toki saan tuoda sanakirjan mukanani kokeeseen, mutta melkoisen työlääksi voi muodostua manuaalinen haku koetilanteen keskellä. Kieltämättä hienoinen hermostuneisuus kirii pintaan, mutta parhaani yrittämällä, en voi muuta kuin..no, epäonnistua. Tässä kohtaa ei kuitenkaan kannata hätääntyä, vaan (kuulemma) laittaa uutta yritystä vetämään.

Tammikuun ensimmäinen viikko vierähti jalkapotilaana ja melko rauhallisilla meiningeillä olen koittanut tämän kuun muutenkin oleilla. Kävelysauvat saivat kyytiä muutaman päivän jälkeen, sillä en oikein ymmärtänyt niitten käyttömekanismia ja sain niillä vain yläkroppani jumiutumaan (en enää tiennyt kumpi sattuu enemmän; loikkiminen kävelysauvojen varassa vai konkkaaminen yhdellä jalalla).

Kävelysauvojen puuttuminen huomattiin myös naapurustossani. Viikolla rappukäytävässä törmäsin naapuriimme,vanhaan ja herttaiseen naapurin herraan, joka alkoi kysellä jalkani voinnista. Tilanne oli melkoisen hämmentävä, sillä enpä ollut tullut ajatelleeksi, että kukaan naapurustossamme olisi pannut merkille onnetonta etenemistäni sauvojen varassa. Kiittelin kohteliaasti huolenpidosta ja kerroin jalkani voivan jo oikein mainiosti. Jatkoimme kulkuamme hyvää päivää toisillemme toivotellen, minä melko villisti tilanteelle hymyillen. Naapurin herra ei kuitenkaan ollut ainut, joka sinä päivänä päätti kysellä jalkani perään. Käytyäni copisteriassa, päätin samalla tehdä visiitin kadullamme sijaitsevaan "kyläkauppaan". Leipähyllyä ihmetellessäni, yksi kaupan myyjistä huikkasi tikkaiden päästä, että "joko jalka on parempi, kun olet ilman sauvoja?" Naamani ilmeestä oli luultavasti helposti luettavissa kysymys "qué", sillä nopeasti hän selvensi, että oli nähnyt minut konkkaamassa huoltoasemalta sauvojeni kera. Hetkellisestä hämmenyksestä toivuttuani, selostin taas jalkani voinnin ja koitin pitää naamani peruslukemilla.

Melkoisen yllättäviä kohtaamisia nämän tällaiset. On hassua, miten sitä vaan kuvittelee, että olisi jotenkin näkymätön ja huomaamaton täällä omalla kotikadullaankin. Mutta viimeistään tämän episodin jälkeen se nyt osoittauttui täysin turhaksi luuloksi. Pitänee varmaan hieman tarkemmin alkaa miettiä, mitä kaikkea siellä oman kodin seinien ulkopuolella sitä oikein touhuilee.

Nyt siirryn unten maille, jotta jaksan huomenna vielä ahkerasti selata (paniikissa) sosiaalityön monistepinkkoja. Buenas noches!

Kaasua, beibi, kaasua!

Seuraavalla kerralla mietin kyllä kaksi kertaa pidempään, ennen  kun alan puhua mistään onnistuneista vuosista. Vuosi on nyt aloitettu sellaisten onnistumisten saatteella, että ei voi muuta kun nauraa lääkityksen voimalla! (600mg ibuprofeeni on ystävä). Elettyä vuotta on kulunut vasta kolme päivää ja jo sen aikana olen onnistunut (huom) vääntämään nilkkani, treenaamaan käsilihaksia kävelysauvoilla, vierailemaan terveyskeskuksessa, keräämään uutta ja tarpeellista sanastoa kuten las muletas (kävelysauvat) ja doplar el tobillo (nyrjäyttää nilkka), olemaan kolme päivää pesemättä hiuksia kaasun loppumisen johdosta, soittamaan kaasumiehille kaasuntarpeistani ja kaiken tämän lisäksi onnistunut säilyttämään ystävyyteni hoitajani kanssa näistä "onnistuneista" hetkistä huolimatta!

Vuosi on siis aloitettu arvoisella tavallaan ja vähän jäätää mitä seuraavat päivät tuovat tullessaan. Kaikeksi onnekseni (?) en voi poistua kotoa ainakaan muutamaan päivään, kiitos turvonneen ja jomottavan jalkani. Kahden viimeisen päivän korvaamaton apu ja ilo on ollut hyvä ystäväni, joka uuden vuoden rientojen jälkeen jäi hoivaamaan vaivaista sen sijaan, että olisi karannut Cadiziin. Joko tänään tai huomenna täytynee kuitenkin luopua omahoitajastani ja ryhdistäytyä kohtaamaan elämäni jalkapuolena. Jalka on kuitenkin parantunut jo näiden kahden päivän aikana jo melko positiivista vauhtia, joten eiköhän tämäkin ole kohta vain elettyä elämää!

Uusi vuosi otettiin vastaan vaihtariporukassa omassa kotikolosessamme viinirypäleitä mussutellen. Espanjalaiseen vuoden vaihtoon kuuluu olennaisena asiana se, että kellon lyödessä kaksitoista, joka lyönnillä heitetään suuhun viinirypäle ja loppuviimein koitetaan olla tukehtumatta niihin! Melkoisen villi perinne siis kyseessä! Joka tv-kanavalla on oma ohjelmansa, jossa seurataan vuoden vaihtumista ja kellon kumahtelua (seuraamamme lähetys taisi tulla Cadizista, Canal Surilta). Rypäleet kuvastavat vuoden jokaista kuukautta ja onnistuessasi vetäisemään niitä koko tusinan edestä ennen seuraavaa vuorokautta, on vuodestasi tulossa melkoisen onnekas. Oman vuoteni alulla saattaa olla siis tekemistä sen kanssa, että missasin pari ensimmäistä kajahdusta..  siispä maaliskuuta odoteltaessa?

Hyvän ruuan, tinan valamisen (jota yksi saksalaisista oli kuljettanut kotomaastaan), viinirypäleiden ja vuorokauden vaihtumisen jälkeen kasattiin porukka ulkovaatteisiinsa ja yhteisen hyvän pohdinnan jälkeen päädyttiin siihen, että Sevici-pyörät ovat paras vaihtoehto kulkeutua keskustaan. Niinpä siinä sitten lähdettiin torvia soitellen (huudellen vastaantulijoille iloista ja nimenomaan onnekasta uutta vuotta) kohti tapahtumapaikkaa, olkoonkin, että pyöriä oli liian vähän ja että alunperinkin koko idea oli melkoisen huono..

Keskustaan asti kyllä selvittiin, mutta ei ihan ilman henkilövahinkoja.  Lopputuloksena oli melko kolhiintunut tyttö. Tämä kaikki siis viinirypäleiden, sevicin, raitiovaunun raiteiden, liian monen Feliz Año Nuevo -huudahduksen ja tasapainottoman olotilan seurauksena. Sellaisia. No näinpä käy joskus. Vaihtuipahan vuosi ainakin melko ikimuistoisella tavalla. Nyt "säntään" lämpimään (!) suihkuun ja nautin koko lailla sellaisen luksuksen olemassaolosta.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!! Feliz año nuevo pa' todos!!

Hyvää ruokaa.

Tinanvalantaa.

Suihkunraikas jalkapuoli.

Onnea.

Pelisääntöjä onneen

Suurimpien sisäisten ristiriitojen taistelu alkaa olla takana päin. Jäljellä on haikeus, helpottuneisuus ja hiljainen onnellisuus. Tämän joulun taika ei ole ollut se normaali kynttiläntuoksuinen, lumenvalkoinen, jouluruuilla höystetty ja omilla perinteillä läpiviety juhlapyhä, vaan jotain aivan muuta. En sano, että parempi, mutta tämän erilaisen joulu(kuun)vieton ansiosta tunnen saaneeni lahjaksi jotain paljon arvokkaampaa kuin sen tavanomaisen budapest-suklaarasian. En tiedä onko se rakkaan lähettämän postipaketin aiheuttama riemu, korttien kylkeen kirjoitettujen kauniiden sanojen aikaan saamat ilokyyneleiden vuolaat virrat, tärkeämpääkin tärkemämmän ystävän lämmin syleily vaiko yhteisymmärrystä täynnä oleva katseidenvaihto pitkän keskustelun päätteeksi. Tänä jouluna olen menettenyt jotain, mutta tunnen myös saaneeni samalla jotain moninkertaisesti takasin.

Saatettuani jouluseurani onnellisesti takaisin Santa Justan asemalla odottavaan junaan ja vaihdettua vielä viimeiset halaukset ja hymyt ennen junan lähtöä, kävelin kohti kotia hykerrellen itsekseni. Syy hykertelyyn ei ollut siinä, että olin juuri laittanut ystäväni maitojunaan vaan sen aiheutti yltäkylläisen onnellisuuden tunne siitä,  että kaikki oli sillä nimenomaisella hetkellä jotenkin hirveän hyvin. (Toki suhteutettuna muuhun maailmaan omat asiani eivät nyt koskaan ole olleetkaan millään lailla hirveän huonosti..)

Tämä koko vuosi on ollut omalla tavallaan ihan onnistunut vuosi. Nyt kun mietin taaksepäin, niin tämän vuoden aikana on tapahtunut paljon hyviä asioita. Muutto takaisin Tampereelle, hyvään ja innostavaan harjoittelupaikkaan pääseminen, tieto vaihtovuoden onnistumisesta, kesätyöpaikan löytyminen, (vähäisistä työtunneista johtuen) paljon ihania hauskoja kesähetkiä, kesäleirillä vapaaehtoisena toimiminen,  iloisissa juhlissa mukana oleminen (mm. oman siskon häät, omat läksiäisjuhlat), uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin tutustuminen, lähtö Espanjaan ja lukemattomat onnelliset ja vähän vähemmänkin onnelliset tapahtumat täällä. 

Toivoa sopii, että ensi vuodesta voisi tulla jotain samanlaista! Luulenpa, että puolet ensi vuodesta on jo melko hyvin pelattu, loppuvuodesta en sitten olekaan niin varma. Omalla asenteella ja omannäköisillä valinnoilla päästään kuitenkin jo melko pitkälle. 

Nyt kun tätä vuotta on jäljellä enää kolme päivää on hyvä alkaa miettiä ensi vuodelle pelisääntöjä valmiiksi. Ensi vuonna aion yrittää parhaani, syödä enemmän oliiveja, nauraa ja hymyillä entistä enemmän, pitää itsestäni parempaa huolta, kokeilla uusia asioita, rakastaa enemmän ja jarrutella vähemmän! Noin. Siinä on pelisääntöjä kerrakseen. Allekirjoittanut ei katso pahalla, jos joku muukin haluaa pelata ensi vuottaan samoilla säännöillä. :)

©Mikko Ojala

Puente!

Täältä sitä vaan kirjoitellaan untuvatakki päällä. Nyt ei kyllä kaduta yhtään, että tuli sellainenkin pakattua matkaan! Muistan vielä miten elokuussa muuttokuormaa purkaessani katselin takkia hymynkare huulillani ja uskoin melko vakaasti, että takki saa uuden elämän Espanjassa lähinnä tyynynä. Vaan enpä usko enää! Tosin kuljeskellessani sisällä takki päällä, kerään melko huvittuneita katseita kanssaeläjiltäni, mutta luulenpa, että kyseessä on pelkkä kateus! 

Kylmyys on nyt siis todellisuutta, mutta eipä se ulkona vieläkään mikään jääkausi ole. Päivisin lämpötilat (ainakin auringossa!) kohoaa vieläkin sinne 20 tietämille, välillä jopa lähemmäs 25 astetta. Mutta ulkolämpötilat eivät olekaan se ongelma. Toista on se kun saavut kotiin ja sen sijaan, että jättäisit takin naulakoon, lisäät kaksi villapaitaa sen alle ja kaivat toisella kädellä kaapista villasukkia! On uskomatonta, miten kylmä näitten kivirakennusten sisällä voi olla. Me ollaan sinänsä vielä suht'onnekkaita, sillä omistetaan lämmistyslaite (jota tosin ei turhan usein raaski laittaa päälle hirvittävän sähkölaskun pelossa). Lämmityskoje on ylellisyys, jota ei kovin monen (varsinkaan) vaihtarin kämpästä löydy.

Kodin kylmyyttä onkin helppo paeta kadulle. Ovi auki ja menoksi! Onneksi ulkoa löytyy aina elämää ja eloa, ja sen sijaan, että jäätyisi kotona kiinni penkkiin, voi lähteä vaikka lähicerveceriaan lasillisille jutustelemaan! (Tosin on kummallisen helppo välillä myös unohtaa, että ulkona tosiaan on lämpimämpi ja että kotoa lähtiessä on parempi jättää ne villasukat ja kaksi neuletta sen takin alta pois.) 

Tällä viikolla suurena puheenaiheena on puenten aikaiset suunnitelmat. Puente eli suoralta käännökseltä silta, tarkoittaa täkäläisittäin pitkää viikonloppua. Huomenna, 6.päivä joulukuuta, Espanjassa on Día de Constitución, jolloin juhlitaan perustuslain hyväksymistä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikki ruokakaupat ja pankit ovat suljettuina, eikä esimerkiksi yliopistolla ole tunteja. Myös 8.päivä joulukuuta on Espanjassa pyhäpäivä ja googlesta luntattuani selvisi, että silloin vietetään neitseellisen sikiämisen päivää (?). Mene ja tiedä! 

Juuri tänään noudatin tuota edellä mainittua, ovi auki ja menoksi -neuvoa ja olin melko lailla koko päivän menossa. Aamulla käväisin yliopistolla varmistamassa puenten aikaisten tuntien kohtalon ja pelipaikalle saavuttuani löysin opettajani miihailemasta luokan oven edestä! Ilmeisen ainoana innokkaana opiskelijana, päätimme yhteistuumin pienen jutustelutuokion jälkeen kadota itsekin paikalta. Opettajani kertoi, että suuri osa täkäläisistä sosiaalityön opiskelijoista pysyy melko lailla poissa näkyviltä tammikuun loppuun saakka. Tammikuun lopulla alkavat ensimmäisen semesterin kokeet ja silloin viimeistenkin lomailijoiden on pakko palata koulun penkille! Hullua. Onneksi työmoraali on kohdallaan..!

Yliopistolle raahautuminen ei ollut täysin turhaa, sillä olin päättänyt hoitaa myös harjoitteluasiaani eteenpäin. Astelin jälleen kerran kyselemään harjoittelutoimistolta lisätietoja harjoittelustani, sillä netistä löytyvät ohjeet ovat melkoisen sekavat. Voi tosin olla, että vika on myös lukijassa.. No, eipä se kysyvä tieltä eksy! Toimistolta poistuessani en kuitenkaan ollut tullut järin paljon fiksummaksi, mutta niillä tiedonmurusilla, päätin mennä kirjastoon täyttämään harjoittelulomakkeen ja poistamaan asian päiväjärjestyksestäni.

Harjoittelulomakkeeseen minun tuli valita 15 harjoittelupaikkaa yliopiston julkaisemalta listalta. En vieläkään oikein tiedä, missä järjestyksessä opiskelijat valitaan, mutta pidän peukkuja, että joku 1.-5. vaihtoehtoni välillä olisi tuleva harjoittelupaikkani! Harjoitteluni alkaa helmikuun tietämillä ja kestää noin 2-3 kuukautta. Kuten huomaa, olen aivan yksityiskohtaisen tarkasti selvillä tulevasta harjoittelustani (heh). Vielä en viitsi edes vaivata pientä päätäni harjoitteluuni liittyvillä tehtävillä. No mañana, mañana.. Ei huolta. (??)  

Kirjastolla harjoitteluasiaa pohtiessani, espanjalainen ystäväni lähetti viestiä, että tapaisimme keskustassa englanninkielisten lounastreffien muodossa. Hänellä on edessään viikonloppuna englannin kokeet, joihin sisältyy myös suullinen osuus, joten hän halusi treenata kanssani englantiaan ja samalla vaihtaa viikonlopun kuulumiset. Tämä on sitä todellista kielivaihtoa, sanon minä! Tosin tuntuu, että näiden kuukausien aikana oma englannintaitoni on kokenut jonkunlaisen inflaation, sillä melko vähän sitä on tullut enää viime aikoina puhuttua. Lounastaessani ystäväni kanssa englanniksi huomasin, että kun yritin keksiä jotain sanaa englanniksi, niin se tulikin mieleen ensin espanjaksi! (edistystä?) Saa nähdä, oliko treenikaverina olemisesta mitään hyötyä.. taisinpa vaan sekoittaa entistä pahemmin! 

Alunperin tarkoitukseni oli poistua Sevillan maisemista puenten ajaksi muille maille, mutta lahotin matkasuunnitelmat ja päätin pysyä Sevillassa toistaiseksi, sillä pian (ENSI VIIKOLLA) hypähdän lentokoneeseen ja suuntaan Barcelonaan neljäksi päiväksi!! Huimien matkasuunnitelmien tilalla (mm. Marokko, Granada) on nyt Circo de los Horrores (kauhusirkus!!), picnic Guadalquivirin puutarhassa, Factory-tehtaanmyymälässä vierailu, illallinen keskiviikkona ystävien seurassa ja perjantaina mennään salsaamaan tyttöjen  kera! Ei kuulosta lainkaan hullummalta. Huomista odotan melko sekalaisin tuntein, sillä en tunnetustikaan ole mikään kauhuelokuvien suurin kannattaja. Innostuttaa silti kovinkovin!

Matkatovereideni lennähtäessä Barcelonasta Suomen puolelle joulutunnelmiin, itse otan kohteeksi Alicanten, jossa olisi tarkoitus viettää nelisen päivää kierrellen. Kyseessä on ensimmäinen ”omatoimimatkani” ja täytyy kyllä myöntää, että kohteen miettiminen saa kyllä sisuskalut asettumaan uusille paikoille. No saa nähdä mitä tulee tapahtumaan. Omalomailun jälkeen suuntaan takaisin Sevillaan, jossa odottaa viikon pesti matkaoppaana! Oma palani Suomen joulua saapuu siis ystävien (ja toivottavasti palan valkohomejuustoa) muodossa. <3

Nyt menen viettämään koti-iltaa ihanien ihmisteni kanssa, jotka saapuivat juuri kotiin!

Pusuja!

P.s. Ohessa linkki kauhusirkuksen promovideoon. Hui! Circo de los Horrores

Joulu on... taas!?

Uskomatonta, mutta totta! Syksy ja sateiset päivät tavoittivat minut sittenkin, piilopaikastani huolimatta. Alkuviikosta alkaen on ollut jo huomattavasti vilpoisempi ja lämpötila pysyttelee (jopa) päivisinkin 20 asteen tietämissä. Edellisiltana erehdyin lähtemään montaditoille pelkässä neulepaidassa ja loppuillasta löysin itseni värjöttelemästä Sevillan yöstä! Alan jo vahvasti epäillä kylmänkestävyyttäni ja selviytymistä talvitakitta joulunaluspäiviin saakka.Talvitakinosto on jo harkinnan alla, vaikka kannoinkin talvitakkini ennen Espanjaan tuloa ystäväni luo, joka lupasi jouluvierailullaan toimittaa sen minulle.

Tosiaan, joulu. On vaikeaa olla ajattelematta kyseistä juhlaa, sillä jo nyt lokakuun lopulla kauppojen hyllyihin aletaan raivata tilaa joulusuklaille (kyllä, vaikka ei olla edes Suomessa!). Monien vaihtareiden jouluvalmisteluihin sisältyy lentolipun osto kotimaahan. Itselleni kotimaamatkailun sijasta on tulossa suomivieraita. Ainakin toistaiseksi joulu Espanjassa kuulostaa enemmän kuin hyvältä idealta, ja toivon, että se myös pysyy sellaisena kyseisen juhlapyhän lähestyessä. Myönnän toki, että ajatus äidin jouluruokapatojen ääreen palaamisesta kuulostaa myös melko hyvältä vaihtoehdolta. Mielestäni kuitenkin vaihtovuosi Espanjassa on sen verran ainutlaatuinen kokemus, että tuntuu kuin rikkoisin jotain menemällä Suomeen välissä. Totta kai joulu on perhejuhla ja saattaapi olla, että allekirjoittaneella on kevyt harmistus päällä kämppisten pakatessa joulun alla laukkujaan. Toisaalta odotan innolla joulun saapumista, sillä samalla saan Sevillaan yhden parhaimmista ystävistäni!

Sosiaalisista ylilyönneistä huolimatta omia parhaimpia ystäviä on kyllä välillä kamala ikävä (siis niitä joiden kanssa voit oleilla pyjamahousuissa hyvinkin omana itsenäsi harjoittaen milloin mitäkin maailmanparannuspuheesta itseanalyysiin). Itse olen tosin siinä mielessä hyvinkin onnellisessa asemassa, että yksi heistä asustelee laillani Espanjassa, Cadizissa. Olemme monet kerrat ihmetelleet ääneen, miten uskomatonta on, että päädyimme yhtä aikaa vaihtoon Espanjaan. On käsittämättömän hienoa jakaa tällainen kokemus itselle tärkeän ihmisen kanssa. Cadiziin tuksuttaa Renfen junavaunulla parisen tuntia ja bussilla puolitoista, joten kovin pitkästä välimatkasta ei siis ole kyse. Vaikka alunperin ajatuksenani oli itsenäinen vaihtovuosi Espanjassa, olen kääntynyt näiden kahden kuukauden aikana tukiverkkojoukkojen vahvaksi kannattajaksi. Soittelemme harva se päivä (joskus vähän useamminkin :D) Yoigo-liittymillämme toinen toisillemme, sillä kuka voisikaan ymmärtää paremmin kuin samassa veneessä istuva ystävä. Pelkällä puhelinsoitolla huonotkin päivät löytävät omat koomiset piirteensä ja vastaavasti iloiset uutiset jakamalla saa aikaan itselleen (ja myös toiselle) entistä paremmat fiilikset. Melko lyhyestä välimatkasta ja soittelusta huolimatta molempien arkea pyörittää omat koulu- ja kaveripiirit. Mielestäni tässä tukiverkkoasiassa juuri se onkin parasta, että tietää toisen olevan ulottuvilla, mutta samalla saa itse koheltaa oman päänsä mukaan ja tehdä omia hyvinkin itsenäisiä päätöksiä - olivat ne sitten hyviä tai huonoja!

Suomi-ihmisiin yhteys muodostuu skypen avulla! Paras keksintö ikinä. Juuri tänään kokeilimme ensimmäistä kertaa kokoupuhelua äitini ja kahden siskoni kanssa. Melkoinen keksintö on myös webkamera. On mukavaa näyttää sellaisillekin ihmisille nykyistä kotiaan, joiden konkreettinen tuleminen Sevillaan on täysi mahdottomuus. Esimerkiksi ensi sunnuntaina minulla pitäisi olla skypetreffit isovanhempieni kanssa, sillä he menevät käymään serkkuni synttäreillä kummieni luona. Toivottavasti yhteys muodostuu ongelmitta ja pääsen vilauttamaan naamaani skypen kautta heillekin.

Nyt alkaa kello näyttää sellaisia lukemia, että taitaa olla paras hipsiä (uuden, paksun IKEA-) peiton alle. Buenas noches <3

Kylmyyttä ja kämppisjahtia

Hola!

Nyt on kulunut jo luvattoman kauan viimeisestä blogipäivtyksestäni, joten päätin istahtaa kauniin sinipäällysteiselle kotisohvallemme avaamaan sekalaisia ajatuksiani.

Lähes kaksi kuukautta. On hassua, miten aika voi vipeltää samaan aikaan niin nopeasti ja niin hitaasti. Tuntuu kuin olisimme olleet täällä vasta hetken ja jo niin pitkään. Koti on alkanut tuntua kodilta ja ensimmäiset vieraatkin ovat jo ehtineet lähteä. Niistä muistuttavat ainoastaan keittiön pöydällä tönöttävä paketti hapankorppuja, jääkaapista huuteleva fazerin sininen ja kameran pullisteleva muistikortti.

Syksy on alkanut tehdä tuloaan, vaikka päivisin lämpötila pomppaa yhä yli 30 asteen. Aamuisin kouluun lähtiessäni iholla on käynyt viileähkö viima ja paikallisten asuvalinnat ovat saaneet kaverikseen villaneuleen taikka kaulan ympärille on kietaistu astetta paksumpi huivi. Viileähkö viima täkäläisittäin tarkoittaa siis 17-20 astetta. Itseä hymyilyttää, kun vierailee keskustan kaupoissa tarkastamassa tarjonnan. Kauppojen hyllyt pullistelevat jo nyt toinen toistaan paksumpia talvitakkeja, karvapeittein täytettyjä saapikkaita ja lämpöisiä nuttuja sekä hansikkaita. Itse en osaa katsoa vielä talvivaatteihin päinkään ja tuntuu hyvin kaukaiselta ajatukselta, että jossain vaiheessa pitäisi kiskoa yllensä neuletakkia, puhumattakaan villakangastakista! Kämppikseni kuitenkin varoitteli, että nyt on oikea aika suunnata vaatekaupoille talvivaatteiden toivossa, sillä silloin kun niiden aika on, ei kaupoista löydy enää rytkyn rytkyä.

Viimeksi kun kirjoittelin tätä blogia, puuttui kämpästämme yksi asukas! Facebook, puupostaus ja yliopiston seinät eivät tuottaneet toivottua tulosta (kranttuus oli päivän sana!) ja loppuviimein olimme siinä samassa tilanteessa, ilman kämppistä, syyskuun päivien huvetessa uhkaavasti. Menetetyn vuokran pelko sai kranttuuden kaikkoamaan ja aloimme olla valmiita lähes mihin tahansa. Tästä ei kuitenkaan ollut liiemmälti hyötyä, sillä vaihtoehtomme löysivät toinen toisensa perään "jotain parempaa" ja jäimme nuolemaan  näppejämme. Kranttuudestamme huolimatta löysimme netti-ilmoituksen avulla mainion kämppiksen! Tai tämä löysi meidät! Kämppäkaveruuden varmistamiseksi päätimme luopua syyskuun vuokrasta, sillä kuuta oli jäljellä enää vaivainen viikko. Nyt ei menetetty vuokra kaivele enää yhtään, sillä kämppiksemme oli odotuksen arvoinen. Kuukausi yhteiseloa on osoittanut ensivaikutelman oikeaksi! Mukava, rento, rauhallinen (niin kieli kuin mieli; Andalusia vs. Kanariansaaret) sekä ystävällinen ovat adjektiiveja, joilla on helppo kuvailla "uutta" asukkiamme.

Vaikka kotonamme asustelee nykyään aito espanjooli, ei kielitaitoni ole kokenut (vielä) järkyttävää kohentumista tämän kuukauden aikana. Kuuntelu ja ymmärtäminen ovat tulleet inan helpommaksi, mutta puheen tuottaminen on vieläkin melko kovan työn takana. Siskoni vierailu täällä sai hieman nostamaan häntää, sillä hän kehui minun ymmärtävän ja puhuvan jo paremmin kun mitä hän oli tehnyt vastaavan ajan jälkeen Granadassa vaihtovuonnaan. Joten poco a poco? Vielä kun muistaisin nuo korulauseet kun istun koululla kuuntelemassa sosiaalipolitiikan luentoa espanjaksi.
    
Koulun suhteen olen joutunut käymään melkoista keskustelua itseni kanssa. Olen koittanut selvittää itselleni, että opiskelut täällä ei ole pääasia ja niistä ansaitut opintopisteet eivät ole syy, miksi olen Espanjaan itseni tyrkännyt. Kieli, kulttuuri ja uudet kokemukset menevät lujaa niiden ohitse! Totta kai olen valmis yrittämään ja ponnistelemaan opintopisteiden eteen, mutta jo itse kielen oppiminen käy niin rankasta työstä, että on parempi olla armollinen itselleen - varsinkin näin opiskelujen alkuvaiheessa. Opettajienkaan armollisuudesta en vielä mene takuuseen, joten kuka muukaan sitä roolia hoitaa, jossen minä itse?

Kaksi kuukautta kymmenestä siis takana ja fiilis on hyvä! Välillä ilmassa on ristiriitaisuuksia menneiden, nykyisten ja tulevien asioiden välillä, mutta puhumalla ja mieltään purkaamalla nekin ovat selvitettävissä.

Nyt alan valmistautua tulevaan (host)viikkoon katselemalla hieman Sinkkuelämää espanjan kielisillä tekstityksillä höystettynä!

Top 5-lista asioista, joita odotan tällä hetkellä eniten:

1. Barcelona-matka yhdistettynä "itsenäisen naisen kotimatkaan"
2. Tutorini kaverin yllätyssynttärit ensi lauantaina
3. Halloween-pileet
4. Suomi-tuliaiset loppuviikon kotomaa vierailijalta
5. Parturi-aika, jonka aion varata ASAP.