Pelisääntöjä onneen

Suurimpien sisäisten ristiriitojen taistelu alkaa olla takana päin. Jäljellä on haikeus, helpottuneisuus ja hiljainen onnellisuus. Tämän joulun taika ei ole ollut se normaali kynttiläntuoksuinen, lumenvalkoinen, jouluruuilla höystetty ja omilla perinteillä läpiviety juhlapyhä, vaan jotain aivan muuta. En sano, että parempi, mutta tämän erilaisen joulu(kuun)vieton ansiosta tunnen saaneeni lahjaksi jotain paljon arvokkaampaa kuin sen tavanomaisen budapest-suklaarasian. En tiedä onko se rakkaan lähettämän postipaketin aiheuttama riemu, korttien kylkeen kirjoitettujen kauniiden sanojen aikaan saamat ilokyyneleiden vuolaat virrat, tärkeämpääkin tärkemämmän ystävän lämmin syleily vaiko yhteisymmärrystä täynnä oleva katseidenvaihto pitkän keskustelun päätteeksi. Tänä jouluna olen menettenyt jotain, mutta tunnen myös saaneeni samalla jotain moninkertaisesti takasin.

Saatettuani jouluseurani onnellisesti takaisin Santa Justan asemalla odottavaan junaan ja vaihdettua vielä viimeiset halaukset ja hymyt ennen junan lähtöä, kävelin kohti kotia hykerrellen itsekseni. Syy hykertelyyn ei ollut siinä, että olin juuri laittanut ystäväni maitojunaan vaan sen aiheutti yltäkylläisen onnellisuuden tunne siitä,  että kaikki oli sillä nimenomaisella hetkellä jotenkin hirveän hyvin. (Toki suhteutettuna muuhun maailmaan omat asiani eivät nyt koskaan ole olleetkaan millään lailla hirveän huonosti..)

Tämä koko vuosi on ollut omalla tavallaan ihan onnistunut vuosi. Nyt kun mietin taaksepäin, niin tämän vuoden aikana on tapahtunut paljon hyviä asioita. Muutto takaisin Tampereelle, hyvään ja innostavaan harjoittelupaikkaan pääseminen, tieto vaihtovuoden onnistumisesta, kesätyöpaikan löytyminen, (vähäisistä työtunneista johtuen) paljon ihania hauskoja kesähetkiä, kesäleirillä vapaaehtoisena toimiminen,  iloisissa juhlissa mukana oleminen (mm. oman siskon häät, omat läksiäisjuhlat), uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin tutustuminen, lähtö Espanjaan ja lukemattomat onnelliset ja vähän vähemmänkin onnelliset tapahtumat täällä. 

Toivoa sopii, että ensi vuodesta voisi tulla jotain samanlaista! Luulenpa, että puolet ensi vuodesta on jo melko hyvin pelattu, loppuvuodesta en sitten olekaan niin varma. Omalla asenteella ja omannäköisillä valinnoilla päästään kuitenkin jo melko pitkälle. 

Nyt kun tätä vuotta on jäljellä enää kolme päivää on hyvä alkaa miettiä ensi vuodelle pelisääntöjä valmiiksi. Ensi vuonna aion yrittää parhaani, syödä enemmän oliiveja, nauraa ja hymyillä entistä enemmän, pitää itsestäni parempaa huolta, kokeilla uusia asioita, rakastaa enemmän ja jarrutella vähemmän! Noin. Siinä on pelisääntöjä kerrakseen. Allekirjoittanut ei katso pahalla, jos joku muukin haluaa pelata ensi vuottaan samoilla säännöillä. :)

©Mikko Ojala

Puente!

Täältä sitä vaan kirjoitellaan untuvatakki päällä. Nyt ei kyllä kaduta yhtään, että tuli sellainenkin pakattua matkaan! Muistan vielä miten elokuussa muuttokuormaa purkaessani katselin takkia hymynkare huulillani ja uskoin melko vakaasti, että takki saa uuden elämän Espanjassa lähinnä tyynynä. Vaan enpä usko enää! Tosin kuljeskellessani sisällä takki päällä, kerään melko huvittuneita katseita kanssaeläjiltäni, mutta luulenpa, että kyseessä on pelkkä kateus! 

Kylmyys on nyt siis todellisuutta, mutta eipä se ulkona vieläkään mikään jääkausi ole. Päivisin lämpötilat (ainakin auringossa!) kohoaa vieläkin sinne 20 tietämille, välillä jopa lähemmäs 25 astetta. Mutta ulkolämpötilat eivät olekaan se ongelma. Toista on se kun saavut kotiin ja sen sijaan, että jättäisit takin naulakoon, lisäät kaksi villapaitaa sen alle ja kaivat toisella kädellä kaapista villasukkia! On uskomatonta, miten kylmä näitten kivirakennusten sisällä voi olla. Me ollaan sinänsä vielä suht'onnekkaita, sillä omistetaan lämmistyslaite (jota tosin ei turhan usein raaski laittaa päälle hirvittävän sähkölaskun pelossa). Lämmityskoje on ylellisyys, jota ei kovin monen (varsinkaan) vaihtarin kämpästä löydy.

Kodin kylmyyttä onkin helppo paeta kadulle. Ovi auki ja menoksi! Onneksi ulkoa löytyy aina elämää ja eloa, ja sen sijaan, että jäätyisi kotona kiinni penkkiin, voi lähteä vaikka lähicerveceriaan lasillisille jutustelemaan! (Tosin on kummallisen helppo välillä myös unohtaa, että ulkona tosiaan on lämpimämpi ja että kotoa lähtiessä on parempi jättää ne villasukat ja kaksi neuletta sen takin alta pois.) 

Tällä viikolla suurena puheenaiheena on puenten aikaiset suunnitelmat. Puente eli suoralta käännökseltä silta, tarkoittaa täkäläisittäin pitkää viikonloppua. Huomenna, 6.päivä joulukuuta, Espanjassa on Día de Constitución, jolloin juhlitaan perustuslain hyväksymistä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikki ruokakaupat ja pankit ovat suljettuina, eikä esimerkiksi yliopistolla ole tunteja. Myös 8.päivä joulukuuta on Espanjassa pyhäpäivä ja googlesta luntattuani selvisi, että silloin vietetään neitseellisen sikiämisen päivää (?). Mene ja tiedä! 

Juuri tänään noudatin tuota edellä mainittua, ovi auki ja menoksi -neuvoa ja olin melko lailla koko päivän menossa. Aamulla käväisin yliopistolla varmistamassa puenten aikaisten tuntien kohtalon ja pelipaikalle saavuttuani löysin opettajani miihailemasta luokan oven edestä! Ilmeisen ainoana innokkaana opiskelijana, päätimme yhteistuumin pienen jutustelutuokion jälkeen kadota itsekin paikalta. Opettajani kertoi, että suuri osa täkäläisistä sosiaalityön opiskelijoista pysyy melko lailla poissa näkyviltä tammikuun loppuun saakka. Tammikuun lopulla alkavat ensimmäisen semesterin kokeet ja silloin viimeistenkin lomailijoiden on pakko palata koulun penkille! Hullua. Onneksi työmoraali on kohdallaan..!

Yliopistolle raahautuminen ei ollut täysin turhaa, sillä olin päättänyt hoitaa myös harjoitteluasiaani eteenpäin. Astelin jälleen kerran kyselemään harjoittelutoimistolta lisätietoja harjoittelustani, sillä netistä löytyvät ohjeet ovat melkoisen sekavat. Voi tosin olla, että vika on myös lukijassa.. No, eipä se kysyvä tieltä eksy! Toimistolta poistuessani en kuitenkaan ollut tullut järin paljon fiksummaksi, mutta niillä tiedonmurusilla, päätin mennä kirjastoon täyttämään harjoittelulomakkeen ja poistamaan asian päiväjärjestyksestäni.

Harjoittelulomakkeeseen minun tuli valita 15 harjoittelupaikkaa yliopiston julkaisemalta listalta. En vieläkään oikein tiedä, missä järjestyksessä opiskelijat valitaan, mutta pidän peukkuja, että joku 1.-5. vaihtoehtoni välillä olisi tuleva harjoittelupaikkani! Harjoitteluni alkaa helmikuun tietämillä ja kestää noin 2-3 kuukautta. Kuten huomaa, olen aivan yksityiskohtaisen tarkasti selvillä tulevasta harjoittelustani (heh). Vielä en viitsi edes vaivata pientä päätäni harjoitteluuni liittyvillä tehtävillä. No mañana, mañana.. Ei huolta. (??)  

Kirjastolla harjoitteluasiaa pohtiessani, espanjalainen ystäväni lähetti viestiä, että tapaisimme keskustassa englanninkielisten lounastreffien muodossa. Hänellä on edessään viikonloppuna englannin kokeet, joihin sisältyy myös suullinen osuus, joten hän halusi treenata kanssani englantiaan ja samalla vaihtaa viikonlopun kuulumiset. Tämä on sitä todellista kielivaihtoa, sanon minä! Tosin tuntuu, että näiden kuukausien aikana oma englannintaitoni on kokenut jonkunlaisen inflaation, sillä melko vähän sitä on tullut enää viime aikoina puhuttua. Lounastaessani ystäväni kanssa englanniksi huomasin, että kun yritin keksiä jotain sanaa englanniksi, niin se tulikin mieleen ensin espanjaksi! (edistystä?) Saa nähdä, oliko treenikaverina olemisesta mitään hyötyä.. taisinpa vaan sekoittaa entistä pahemmin! 

Alunperin tarkoitukseni oli poistua Sevillan maisemista puenten ajaksi muille maille, mutta lahotin matkasuunnitelmat ja päätin pysyä Sevillassa toistaiseksi, sillä pian (ENSI VIIKOLLA) hypähdän lentokoneeseen ja suuntaan Barcelonaan neljäksi päiväksi!! Huimien matkasuunnitelmien tilalla (mm. Marokko, Granada) on nyt Circo de los Horrores (kauhusirkus!!), picnic Guadalquivirin puutarhassa, Factory-tehtaanmyymälässä vierailu, illallinen keskiviikkona ystävien seurassa ja perjantaina mennään salsaamaan tyttöjen  kera! Ei kuulosta lainkaan hullummalta. Huomista odotan melko sekalaisin tuntein, sillä en tunnetustikaan ole mikään kauhuelokuvien suurin kannattaja. Innostuttaa silti kovinkovin!

Matkatovereideni lennähtäessä Barcelonasta Suomen puolelle joulutunnelmiin, itse otan kohteeksi Alicanten, jossa olisi tarkoitus viettää nelisen päivää kierrellen. Kyseessä on ensimmäinen ”omatoimimatkani” ja täytyy kyllä myöntää, että kohteen miettiminen saa kyllä sisuskalut asettumaan uusille paikoille. No saa nähdä mitä tulee tapahtumaan. Omalomailun jälkeen suuntaan takaisin Sevillaan, jossa odottaa viikon pesti matkaoppaana! Oma palani Suomen joulua saapuu siis ystävien (ja toivottavasti palan valkohomejuustoa) muodossa. <3

Nyt menen viettämään koti-iltaa ihanien ihmisteni kanssa, jotka saapuivat juuri kotiin!

Pusuja!

P.s. Ohessa linkki kauhusirkuksen promovideoon. Hui! Circo de los Horrores

Joulu on... taas!?

Uskomatonta, mutta totta! Syksy ja sateiset päivät tavoittivat minut sittenkin, piilopaikastani huolimatta. Alkuviikosta alkaen on ollut jo huomattavasti vilpoisempi ja lämpötila pysyttelee (jopa) päivisinkin 20 asteen tietämissä. Edellisiltana erehdyin lähtemään montaditoille pelkässä neulepaidassa ja loppuillasta löysin itseni värjöttelemästä Sevillan yöstä! Alan jo vahvasti epäillä kylmänkestävyyttäni ja selviytymistä talvitakitta joulunaluspäiviin saakka.Talvitakinosto on jo harkinnan alla, vaikka kannoinkin talvitakkini ennen Espanjaan tuloa ystäväni luo, joka lupasi jouluvierailullaan toimittaa sen minulle.

Tosiaan, joulu. On vaikeaa olla ajattelematta kyseistä juhlaa, sillä jo nyt lokakuun lopulla kauppojen hyllyihin aletaan raivata tilaa joulusuklaille (kyllä, vaikka ei olla edes Suomessa!). Monien vaihtareiden jouluvalmisteluihin sisältyy lentolipun osto kotimaahan. Itselleni kotimaamatkailun sijasta on tulossa suomivieraita. Ainakin toistaiseksi joulu Espanjassa kuulostaa enemmän kuin hyvältä idealta, ja toivon, että se myös pysyy sellaisena kyseisen juhlapyhän lähestyessä. Myönnän toki, että ajatus äidin jouluruokapatojen ääreen palaamisesta kuulostaa myös melko hyvältä vaihtoehdolta. Mielestäni kuitenkin vaihtovuosi Espanjassa on sen verran ainutlaatuinen kokemus, että tuntuu kuin rikkoisin jotain menemällä Suomeen välissä. Totta kai joulu on perhejuhla ja saattaapi olla, että allekirjoittaneella on kevyt harmistus päällä kämppisten pakatessa joulun alla laukkujaan. Toisaalta odotan innolla joulun saapumista, sillä samalla saan Sevillaan yhden parhaimmista ystävistäni!

Sosiaalisista ylilyönneistä huolimatta omia parhaimpia ystäviä on kyllä välillä kamala ikävä (siis niitä joiden kanssa voit oleilla pyjamahousuissa hyvinkin omana itsenäsi harjoittaen milloin mitäkin maailmanparannuspuheesta itseanalyysiin). Itse olen tosin siinä mielessä hyvinkin onnellisessa asemassa, että yksi heistä asustelee laillani Espanjassa, Cadizissa. Olemme monet kerrat ihmetelleet ääneen, miten uskomatonta on, että päädyimme yhtä aikaa vaihtoon Espanjaan. On käsittämättömän hienoa jakaa tällainen kokemus itselle tärkeän ihmisen kanssa. Cadiziin tuksuttaa Renfen junavaunulla parisen tuntia ja bussilla puolitoista, joten kovin pitkästä välimatkasta ei siis ole kyse. Vaikka alunperin ajatuksenani oli itsenäinen vaihtovuosi Espanjassa, olen kääntynyt näiden kahden kuukauden aikana tukiverkkojoukkojen vahvaksi kannattajaksi. Soittelemme harva se päivä (joskus vähän useamminkin :D) Yoigo-liittymillämme toinen toisillemme, sillä kuka voisikaan ymmärtää paremmin kuin samassa veneessä istuva ystävä. Pelkällä puhelinsoitolla huonotkin päivät löytävät omat koomiset piirteensä ja vastaavasti iloiset uutiset jakamalla saa aikaan itselleen (ja myös toiselle) entistä paremmat fiilikset. Melko lyhyestä välimatkasta ja soittelusta huolimatta molempien arkea pyörittää omat koulu- ja kaveripiirit. Mielestäni tässä tukiverkkoasiassa juuri se onkin parasta, että tietää toisen olevan ulottuvilla, mutta samalla saa itse koheltaa oman päänsä mukaan ja tehdä omia hyvinkin itsenäisiä päätöksiä - olivat ne sitten hyviä tai huonoja!

Suomi-ihmisiin yhteys muodostuu skypen avulla! Paras keksintö ikinä. Juuri tänään kokeilimme ensimmäistä kertaa kokoupuhelua äitini ja kahden siskoni kanssa. Melkoinen keksintö on myös webkamera. On mukavaa näyttää sellaisillekin ihmisille nykyistä kotiaan, joiden konkreettinen tuleminen Sevillaan on täysi mahdottomuus. Esimerkiksi ensi sunnuntaina minulla pitäisi olla skypetreffit isovanhempieni kanssa, sillä he menevät käymään serkkuni synttäreillä kummieni luona. Toivottavasti yhteys muodostuu ongelmitta ja pääsen vilauttamaan naamaani skypen kautta heillekin.

Nyt alkaa kello näyttää sellaisia lukemia, että taitaa olla paras hipsiä (uuden, paksun IKEA-) peiton alle. Buenas noches <3

Kylmyyttä ja kämppisjahtia

Hola!

Nyt on kulunut jo luvattoman kauan viimeisestä blogipäivtyksestäni, joten päätin istahtaa kauniin sinipäällysteiselle kotisohvallemme avaamaan sekalaisia ajatuksiani.

Lähes kaksi kuukautta. On hassua, miten aika voi vipeltää samaan aikaan niin nopeasti ja niin hitaasti. Tuntuu kuin olisimme olleet täällä vasta hetken ja jo niin pitkään. Koti on alkanut tuntua kodilta ja ensimmäiset vieraatkin ovat jo ehtineet lähteä. Niistä muistuttavat ainoastaan keittiön pöydällä tönöttävä paketti hapankorppuja, jääkaapista huuteleva fazerin sininen ja kameran pullisteleva muistikortti.

Syksy on alkanut tehdä tuloaan, vaikka päivisin lämpötila pomppaa yhä yli 30 asteen. Aamuisin kouluun lähtiessäni iholla on käynyt viileähkö viima ja paikallisten asuvalinnat ovat saaneet kaverikseen villaneuleen taikka kaulan ympärille on kietaistu astetta paksumpi huivi. Viileähkö viima täkäläisittäin tarkoittaa siis 17-20 astetta. Itseä hymyilyttää, kun vierailee keskustan kaupoissa tarkastamassa tarjonnan. Kauppojen hyllyt pullistelevat jo nyt toinen toistaan paksumpia talvitakkeja, karvapeittein täytettyjä saapikkaita ja lämpöisiä nuttuja sekä hansikkaita. Itse en osaa katsoa vielä talvivaatteihin päinkään ja tuntuu hyvin kaukaiselta ajatukselta, että jossain vaiheessa pitäisi kiskoa yllensä neuletakkia, puhumattakaan villakangastakista! Kämppikseni kuitenkin varoitteli, että nyt on oikea aika suunnata vaatekaupoille talvivaatteiden toivossa, sillä silloin kun niiden aika on, ei kaupoista löydy enää rytkyn rytkyä.

Viimeksi kun kirjoittelin tätä blogia, puuttui kämpästämme yksi asukas! Facebook, puupostaus ja yliopiston seinät eivät tuottaneet toivottua tulosta (kranttuus oli päivän sana!) ja loppuviimein olimme siinä samassa tilanteessa, ilman kämppistä, syyskuun päivien huvetessa uhkaavasti. Menetetyn vuokran pelko sai kranttuuden kaikkoamaan ja aloimme olla valmiita lähes mihin tahansa. Tästä ei kuitenkaan ollut liiemmälti hyötyä, sillä vaihtoehtomme löysivät toinen toisensa perään "jotain parempaa" ja jäimme nuolemaan  näppejämme. Kranttuudestamme huolimatta löysimme netti-ilmoituksen avulla mainion kämppiksen! Tai tämä löysi meidät! Kämppäkaveruuden varmistamiseksi päätimme luopua syyskuun vuokrasta, sillä kuuta oli jäljellä enää vaivainen viikko. Nyt ei menetetty vuokra kaivele enää yhtään, sillä kämppiksemme oli odotuksen arvoinen. Kuukausi yhteiseloa on osoittanut ensivaikutelman oikeaksi! Mukava, rento, rauhallinen (niin kieli kuin mieli; Andalusia vs. Kanariansaaret) sekä ystävällinen ovat adjektiiveja, joilla on helppo kuvailla "uutta" asukkiamme.

Vaikka kotonamme asustelee nykyään aito espanjooli, ei kielitaitoni ole kokenut (vielä) järkyttävää kohentumista tämän kuukauden aikana. Kuuntelu ja ymmärtäminen ovat tulleet inan helpommaksi, mutta puheen tuottaminen on vieläkin melko kovan työn takana. Siskoni vierailu täällä sai hieman nostamaan häntää, sillä hän kehui minun ymmärtävän ja puhuvan jo paremmin kun mitä hän oli tehnyt vastaavan ajan jälkeen Granadassa vaihtovuonnaan. Joten poco a poco? Vielä kun muistaisin nuo korulauseet kun istun koululla kuuntelemassa sosiaalipolitiikan luentoa espanjaksi.
    
Koulun suhteen olen joutunut käymään melkoista keskustelua itseni kanssa. Olen koittanut selvittää itselleni, että opiskelut täällä ei ole pääasia ja niistä ansaitut opintopisteet eivät ole syy, miksi olen Espanjaan itseni tyrkännyt. Kieli, kulttuuri ja uudet kokemukset menevät lujaa niiden ohitse! Totta kai olen valmis yrittämään ja ponnistelemaan opintopisteiden eteen, mutta jo itse kielen oppiminen käy niin rankasta työstä, että on parempi olla armollinen itselleen - varsinkin näin opiskelujen alkuvaiheessa. Opettajienkaan armollisuudesta en vielä mene takuuseen, joten kuka muukaan sitä roolia hoitaa, jossen minä itse?

Kaksi kuukautta kymmenestä siis takana ja fiilis on hyvä! Välillä ilmassa on ristiriitaisuuksia menneiden, nykyisten ja tulevien asioiden välillä, mutta puhumalla ja mieltään purkaamalla nekin ovat selvitettävissä.

Nyt alan valmistautua tulevaan (host)viikkoon katselemalla hieman Sinkkuelämää espanjan kielisillä tekstityksillä höystettynä!

Top 5-lista asioista, joita odotan tällä hetkellä eniten:

1. Barcelona-matka yhdistettynä "itsenäisen naisen kotimatkaan"
2. Tutorini kaverin yllätyssynttärit ensi lauantaina
3. Halloween-pileet
4. Suomi-tuliaiset loppuviikon kotomaa vierailijalta
5. Parturi-aika, jonka aion varata ASAP.

Alku

Aloittaminen on aina vaikeaa. Sama homma tuntuu pätevän niin blogin ensimmäisten lauseiden väkertämisessä kuin vaihtovuoden käyntiin rykäisemisessä. Omalla kohdallani tosin vaihtovuosi on alkanut luvattoman helpolla tavalla. Sen sijaan, että olisin löytänyt itseni hostellihuoneesta puhelin kourassa soittelemasta vieraisiin numeroihin gurumaisilla espanjantaidoillani, olen voinut nauttia prinsessamaisen hyvästä kohtelusta ja pehmeästä laskusta uuden kulttuurin sekaan. Kaikki kiitos tästä kuuluu ystävilleni ja heidän sukulaisilleen!

Mielestäni tästä helposta alusta ei voi kuitenkaan potea huonoa omatuntoa, sillä verkostoituminen on päivän sana! Enkä lainkaan myöskään epäile, etteikö edessä odottaisi runsain määrin vaikeuksia esimerkiksi uuden kielen omaksumisen suhteen.. Oma "itsenäistymiseni" alkaa viimeistään syyskuun 9.päivä, jolloin koululla on orientaatiopäivä uusille tulokkaille. Melko jännää.

Paikallisen oppaan turvin olemme saaneet oman kotoisan kolon Nervión-nimiseltä asuinalueelta. Asuntomme sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella, lähellä Sevillan yliopistoa. Itselleni on tosin vielä arvoitus, miten omalle yliopistolleni tulen kulkemaan, mutta eiköhän sekin ajan kanssa selviä. Asunnossamme on kolme huonetta, melko iso yhteistila, valoisa kylpyhuone, parveke kalusteineen ja vaaleanpunainen keittiö. Maltan tuskin odottaa lämpimiä aamuhetkiä parvekkeella cafeliton kera! Kolmanteen huoneeseen on tarkoitus löytää vielä asukki, joka mieluusti saisi olla espanjaa höpöttelevä tyttö. Olemme tähän mennessä laittaneet ilmoituksen vain kahden eri Facebook-ryhmän seinälle, mutta varmaankin alkuviikosta käymme iskemässä ilmoituksia myös yliopistolle sekä kiinni alueen puihin. Olen toiveikas yliopiston seinien sekä puupostailun suhteen, sillä kovinkaan monta varteenotettavaa vastausta emme ole vielä fb:n kautta saaneet. Ehkä kummallisin vastaus tähän mennessä tuli tytöltä, joka etsi asuntoa sekä itselleen, mutta myös pojalleen. Viestissä luki myös, että "I love to ir de fiestas", joten loppujen lopuksi olisimme luultavasti saaneet samaan syssyyn itsellemme hoidokin. Kiitos, mutta ei ehkä tällä kertaa!  

Puupostailun avulla ilmoittelu on melko veikeä osa espanjalaista asunnonvuokrauskulttuuria. Asuntojen pääasiallinen vuokraaminen tapahtuu puihin/seiniin/katupylväisiin liimattujen lappujen avulla, joissa usein ei ole muuta tietoa kuin asuinalueen nimi, vuokrattavien huoneiden määrä sekä puhelinnumero. Tiesin tästä tavasta jo ennakkoon, sillä olin lukenut toisten matkakertomuksia sekä kuullut vaihdossa olleilta ystäviltäni tästä hienoisesta erosta Suomen vastaavaan toimintamalliin. Toki ilmoituksia on netissäkin, mutta mitä suuremmalta osin ilmoittelu tuntuu tapahtuvan puiden välityksellä.

Muutto täältä toisten nurkista tapahtuu näillä näkymin maanantaina, sillä huomenna menemme porukalla käymään rannikkokaupunki Huelvassa. Odotan innolla pääsyä taas meren äärelle, sillä Sevillassa ei Guadalquivir-joen rantoja lukuun ottamatta sen lähemmäksi virtaavaa vettä pääse.

Aloitus se oli tämäkin. Seuraavalla kerralla kirjoitan toivon mukaan omasta asunnostamme käsin!