Uskomatonta, mutta totta! Syksy ja sateiset päivät tavoittivat minut sittenkin, piilopaikastani huolimatta. Alkuviikosta alkaen on ollut jo huomattavasti vilpoisempi ja lämpötila pysyttelee (jopa) päivisinkin 20 asteen tietämissä. Edellisiltana erehdyin lähtemään montaditoille pelkässä neulepaidassa ja loppuillasta löysin itseni värjöttelemästä Sevillan yöstä! Alan jo vahvasti epäillä kylmänkestävyyttäni ja selviytymistä talvitakitta joulunaluspäiviin saakka.Talvitakinosto on jo harkinnan alla, vaikka kannoinkin talvitakkini ennen Espanjaan tuloa ystäväni luo, joka lupasi jouluvierailullaan toimittaa sen minulle.
Tosiaan, joulu. On vaikeaa olla ajattelematta kyseistä juhlaa, sillä jo nyt lokakuun lopulla kauppojen hyllyihin aletaan raivata tilaa joulusuklaille (kyllä, vaikka ei olla edes Suomessa!). Monien vaihtareiden jouluvalmisteluihin sisältyy lentolipun osto kotimaahan. Itselleni kotimaamatkailun sijasta on tulossa suomivieraita. Ainakin toistaiseksi joulu Espanjassa kuulostaa enemmän kuin hyvältä idealta, ja toivon, että se myös pysyy sellaisena kyseisen juhlapyhän lähestyessä. Myönnän toki, että ajatus äidin jouluruokapatojen ääreen palaamisesta kuulostaa myös melko hyvältä vaihtoehdolta. Mielestäni kuitenkin vaihtovuosi Espanjassa on sen verran ainutlaatuinen kokemus, että tuntuu kuin rikkoisin jotain menemällä Suomeen välissä. Totta kai joulu on perhejuhla ja saattaapi olla, että allekirjoittaneella on kevyt harmistus päällä kämppisten pakatessa joulun alla laukkujaan. Toisaalta odotan innolla joulun saapumista, sillä samalla saan Sevillaan yhden parhaimmista ystävistäni!
Sosiaalisista ylilyönneistä huolimatta omia parhaimpia ystäviä on kyllä välillä kamala ikävä (siis niitä joiden kanssa voit oleilla pyjamahousuissa hyvinkin omana itsenäsi harjoittaen milloin mitäkin maailmanparannuspuheesta itseanalyysiin). Itse olen tosin siinä mielessä hyvinkin onnellisessa asemassa, että yksi heistä asustelee laillani Espanjassa, Cadizissa. Olemme monet kerrat ihmetelleet ääneen, miten uskomatonta on, että päädyimme yhtä aikaa vaihtoon Espanjaan. On käsittämättömän hienoa jakaa tällainen kokemus itselle tärkeän ihmisen kanssa. Cadiziin tuksuttaa Renfen junavaunulla parisen tuntia ja bussilla puolitoista, joten kovin pitkästä välimatkasta ei siis ole kyse. Vaikka alunperin ajatuksenani oli itsenäinen vaihtovuosi Espanjassa, olen kääntynyt näiden kahden kuukauden aikana tukiverkkojoukkojen vahvaksi kannattajaksi. Soittelemme harva se päivä (joskus vähän useamminkin :D) Yoigo-liittymillämme toinen toisillemme, sillä kuka voisikaan ymmärtää paremmin kuin samassa veneessä istuva ystävä. Pelkällä puhelinsoitolla huonotkin päivät löytävät omat koomiset piirteensä ja vastaavasti iloiset uutiset jakamalla saa aikaan itselleen (ja myös toiselle) entistä paremmat fiilikset. Melko lyhyestä välimatkasta ja soittelusta huolimatta molempien arkea pyörittää omat koulu- ja kaveripiirit. Mielestäni tässä tukiverkkoasiassa juuri se onkin parasta, että tietää toisen olevan ulottuvilla, mutta samalla saa itse koheltaa oman päänsä mukaan ja tehdä omia hyvinkin itsenäisiä päätöksiä - olivat ne sitten hyviä tai huonoja!
Suomi-ihmisiin yhteys muodostuu skypen avulla! Paras keksintö ikinä. Juuri tänään kokeilimme ensimmäistä kertaa kokoupuhelua äitini ja kahden siskoni kanssa. Melkoinen keksintö on myös webkamera. On mukavaa näyttää sellaisillekin ihmisille nykyistä kotiaan, joiden konkreettinen tuleminen Sevillaan on täysi mahdottomuus. Esimerkiksi ensi sunnuntaina minulla pitäisi olla skypetreffit isovanhempieni kanssa, sillä he menevät käymään serkkuni synttäreillä kummieni luona. Toivottavasti yhteys muodostuu ongelmitta ja pääsen vilauttamaan naamaani skypen kautta heillekin.
Nyt alkaa kello näyttää sellaisia lukemia, että taitaa olla paras hipsiä (uuden, paksun IKEA-) peiton alle. Buenas noches <3
28 lokakuuta, 2011
16 lokakuuta, 2011
Kylmyyttä ja kämppisjahtia
Hola!
Nyt on kulunut jo luvattoman kauan viimeisestä blogipäivtyksestäni, joten päätin istahtaa kauniin sinipäällysteiselle kotisohvallemme avaamaan sekalaisia ajatuksiani.
Lähes kaksi kuukautta. On hassua, miten aika voi vipeltää samaan aikaan niin nopeasti ja niin hitaasti. Tuntuu kuin olisimme olleet täällä vasta hetken ja jo niin pitkään. Koti on alkanut tuntua kodilta ja ensimmäiset vieraatkin ovat jo ehtineet lähteä. Niistä muistuttavat ainoastaan keittiön pöydällä tönöttävä paketti hapankorppuja, jääkaapista huuteleva fazerin sininen ja kameran pullisteleva muistikortti.
Syksy on alkanut tehdä tuloaan, vaikka päivisin lämpötila pomppaa yhä yli 30 asteen. Aamuisin kouluun lähtiessäni iholla on käynyt viileähkö viima ja paikallisten asuvalinnat ovat saaneet kaverikseen villaneuleen taikka kaulan ympärille on kietaistu astetta paksumpi huivi. Viileähkö viima täkäläisittäin tarkoittaa siis 17-20 astetta. Itseä hymyilyttää, kun vierailee keskustan kaupoissa tarkastamassa tarjonnan. Kauppojen hyllyt pullistelevat jo nyt toinen toistaan paksumpia talvitakkeja, karvapeittein täytettyjä saapikkaita ja lämpöisiä nuttuja sekä hansikkaita. Itse en osaa katsoa vielä talvivaatteihin päinkään ja tuntuu hyvin kaukaiselta ajatukselta, että jossain vaiheessa pitäisi kiskoa yllensä neuletakkia, puhumattakaan villakangastakista! Kämppikseni kuitenkin varoitteli, että nyt on oikea aika suunnata vaatekaupoille talvivaatteiden toivossa, sillä silloin kun niiden aika on, ei kaupoista löydy enää rytkyn rytkyä.
Viimeksi kun kirjoittelin tätä blogia, puuttui kämpästämme yksi asukas! Facebook, puupostaus ja yliopiston seinät eivät tuottaneet toivottua tulosta (kranttuus oli päivän sana!) ja loppuviimein olimme siinä samassa tilanteessa, ilman kämppistä, syyskuun päivien huvetessa uhkaavasti. Menetetyn vuokran pelko sai kranttuuden kaikkoamaan ja aloimme olla valmiita lähes mihin tahansa. Tästä ei kuitenkaan ollut liiemmälti hyötyä, sillä vaihtoehtomme löysivät toinen toisensa perään "jotain parempaa" ja jäimme nuolemaan näppejämme. Kranttuudestamme huolimatta löysimme netti-ilmoituksen avulla mainion kämppiksen! Tai tämä löysi meidät! Kämppäkaveruuden varmistamiseksi päätimme luopua syyskuun vuokrasta, sillä kuuta oli jäljellä enää vaivainen viikko. Nyt ei menetetty vuokra kaivele enää yhtään, sillä kämppiksemme oli odotuksen arvoinen. Kuukausi yhteiseloa on osoittanut ensivaikutelman oikeaksi! Mukava, rento, rauhallinen (niin kieli kuin mieli; Andalusia vs. Kanariansaaret) sekä ystävällinen ovat adjektiiveja, joilla on helppo kuvailla "uutta" asukkiamme.
Vaikka kotonamme asustelee nykyään aito espanjooli, ei kielitaitoni ole kokenut (vielä) järkyttävää kohentumista tämän kuukauden aikana. Kuuntelu ja ymmärtäminen ovat tulleet inan helpommaksi, mutta puheen tuottaminen on vieläkin melko kovan työn takana. Siskoni vierailu täällä sai hieman nostamaan häntää, sillä hän kehui minun ymmärtävän ja puhuvan jo paremmin kun mitä hän oli tehnyt vastaavan ajan jälkeen Granadassa vaihtovuonnaan. Joten poco a poco? Vielä kun muistaisin nuo korulauseet kun istun koululla kuuntelemassa sosiaalipolitiikan luentoa espanjaksi.
Koulun suhteen olen joutunut käymään melkoista keskustelua itseni kanssa. Olen koittanut selvittää itselleni, että opiskelut täällä ei ole pääasia ja niistä ansaitut opintopisteet eivät ole syy, miksi olen Espanjaan itseni tyrkännyt. Kieli, kulttuuri ja uudet kokemukset menevät lujaa niiden ohitse! Totta kai olen valmis yrittämään ja ponnistelemaan opintopisteiden eteen, mutta jo itse kielen oppiminen käy niin rankasta työstä, että on parempi olla armollinen itselleen - varsinkin näin opiskelujen alkuvaiheessa. Opettajienkaan armollisuudesta en vielä mene takuuseen, joten kuka muukaan sitä roolia hoitaa, jossen minä itse?
Kaksi kuukautta kymmenestä siis takana ja fiilis on hyvä! Välillä ilmassa on ristiriitaisuuksia menneiden, nykyisten ja tulevien asioiden välillä, mutta puhumalla ja mieltään purkaamalla nekin ovat selvitettävissä.
Nyt alan valmistautua tulevaan (host)viikkoon katselemalla hieman Sinkkuelämää espanjan kielisillä tekstityksillä höystettynä!
Top 5-lista asioista, joita odotan tällä hetkellä eniten:
1. Barcelona-matka yhdistettynä "itsenäisen naisen kotimatkaan"
2. Tutorini kaverin yllätyssynttärit ensi lauantaina
3. Halloween-pileet
4. Suomi-tuliaiset loppuviikon kotomaa vierailijalta
5. Parturi-aika, jonka aion varata ASAP.
Nyt on kulunut jo luvattoman kauan viimeisestä blogipäivtyksestäni, joten päätin istahtaa kauniin sinipäällysteiselle kotisohvallemme avaamaan sekalaisia ajatuksiani.
Lähes kaksi kuukautta. On hassua, miten aika voi vipeltää samaan aikaan niin nopeasti ja niin hitaasti. Tuntuu kuin olisimme olleet täällä vasta hetken ja jo niin pitkään. Koti on alkanut tuntua kodilta ja ensimmäiset vieraatkin ovat jo ehtineet lähteä. Niistä muistuttavat ainoastaan keittiön pöydällä tönöttävä paketti hapankorppuja, jääkaapista huuteleva fazerin sininen ja kameran pullisteleva muistikortti.
Syksy on alkanut tehdä tuloaan, vaikka päivisin lämpötila pomppaa yhä yli 30 asteen. Aamuisin kouluun lähtiessäni iholla on käynyt viileähkö viima ja paikallisten asuvalinnat ovat saaneet kaverikseen villaneuleen taikka kaulan ympärille on kietaistu astetta paksumpi huivi. Viileähkö viima täkäläisittäin tarkoittaa siis 17-20 astetta. Itseä hymyilyttää, kun vierailee keskustan kaupoissa tarkastamassa tarjonnan. Kauppojen hyllyt pullistelevat jo nyt toinen toistaan paksumpia talvitakkeja, karvapeittein täytettyjä saapikkaita ja lämpöisiä nuttuja sekä hansikkaita. Itse en osaa katsoa vielä talvivaatteihin päinkään ja tuntuu hyvin kaukaiselta ajatukselta, että jossain vaiheessa pitäisi kiskoa yllensä neuletakkia, puhumattakaan villakangastakista! Kämppikseni kuitenkin varoitteli, että nyt on oikea aika suunnata vaatekaupoille talvivaatteiden toivossa, sillä silloin kun niiden aika on, ei kaupoista löydy enää rytkyn rytkyä.
Viimeksi kun kirjoittelin tätä blogia, puuttui kämpästämme yksi asukas! Facebook, puupostaus ja yliopiston seinät eivät tuottaneet toivottua tulosta (kranttuus oli päivän sana!) ja loppuviimein olimme siinä samassa tilanteessa, ilman kämppistä, syyskuun päivien huvetessa uhkaavasti. Menetetyn vuokran pelko sai kranttuuden kaikkoamaan ja aloimme olla valmiita lähes mihin tahansa. Tästä ei kuitenkaan ollut liiemmälti hyötyä, sillä vaihtoehtomme löysivät toinen toisensa perään "jotain parempaa" ja jäimme nuolemaan näppejämme. Kranttuudestamme huolimatta löysimme netti-ilmoituksen avulla mainion kämppiksen! Tai tämä löysi meidät! Kämppäkaveruuden varmistamiseksi päätimme luopua syyskuun vuokrasta, sillä kuuta oli jäljellä enää vaivainen viikko. Nyt ei menetetty vuokra kaivele enää yhtään, sillä kämppiksemme oli odotuksen arvoinen. Kuukausi yhteiseloa on osoittanut ensivaikutelman oikeaksi! Mukava, rento, rauhallinen (niin kieli kuin mieli; Andalusia vs. Kanariansaaret) sekä ystävällinen ovat adjektiiveja, joilla on helppo kuvailla "uutta" asukkiamme.
Vaikka kotonamme asustelee nykyään aito espanjooli, ei kielitaitoni ole kokenut (vielä) järkyttävää kohentumista tämän kuukauden aikana. Kuuntelu ja ymmärtäminen ovat tulleet inan helpommaksi, mutta puheen tuottaminen on vieläkin melko kovan työn takana. Siskoni vierailu täällä sai hieman nostamaan häntää, sillä hän kehui minun ymmärtävän ja puhuvan jo paremmin kun mitä hän oli tehnyt vastaavan ajan jälkeen Granadassa vaihtovuonnaan. Joten poco a poco? Vielä kun muistaisin nuo korulauseet kun istun koululla kuuntelemassa sosiaalipolitiikan luentoa espanjaksi.
Koulun suhteen olen joutunut käymään melkoista keskustelua itseni kanssa. Olen koittanut selvittää itselleni, että opiskelut täällä ei ole pääasia ja niistä ansaitut opintopisteet eivät ole syy, miksi olen Espanjaan itseni tyrkännyt. Kieli, kulttuuri ja uudet kokemukset menevät lujaa niiden ohitse! Totta kai olen valmis yrittämään ja ponnistelemaan opintopisteiden eteen, mutta jo itse kielen oppiminen käy niin rankasta työstä, että on parempi olla armollinen itselleen - varsinkin näin opiskelujen alkuvaiheessa. Opettajienkaan armollisuudesta en vielä mene takuuseen, joten kuka muukaan sitä roolia hoitaa, jossen minä itse?
Kaksi kuukautta kymmenestä siis takana ja fiilis on hyvä! Välillä ilmassa on ristiriitaisuuksia menneiden, nykyisten ja tulevien asioiden välillä, mutta puhumalla ja mieltään purkaamalla nekin ovat selvitettävissä.
Nyt alan valmistautua tulevaan (host)viikkoon katselemalla hieman Sinkkuelämää espanjan kielisillä tekstityksillä höystettynä!
Top 5-lista asioista, joita odotan tällä hetkellä eniten:
1. Barcelona-matka yhdistettynä "itsenäisen naisen kotimatkaan"
2. Tutorini kaverin yllätyssynttärit ensi lauantaina
3. Halloween-pileet
4. Suomi-tuliaiset loppuviikon kotomaa vierailijalta
5. Parturi-aika, jonka aion varata ASAP.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)