Koetusten koeviikko

Vaya tela!

Ensimmäisen semesterin luennot ovat nyt tällä erää ohi ja ensi maanantaina on edessä ensimmäinen kosketus koeviikkoihin. Kokonaiset neljä koetta tulisi siis hyväksyttävästi hypellä läpi. Pienellä mielenkiinnolla odotan näitä koetuksia, sillä kaikki neljä sisältävät avoimia kysymyksiä, joihin tulisi siis esseemuodossa vastata. Kaikenlaisia esseitä on tässä syksyn ja alkukevään mittaan tullut raapusteltua, mutta googletränsleitteristä ja sanakirja.orgista on tullut jonkinsortin parhaita ystäviäni. Toki saan tuoda sanakirjan mukanani kokeeseen, mutta melkoisen työlääksi voi muodostua manuaalinen haku koetilanteen keskellä. Kieltämättä hienoinen hermostuneisuus kirii pintaan, mutta parhaani yrittämällä, en voi muuta kuin..no, epäonnistua. Tässä kohtaa ei kuitenkaan kannata hätääntyä, vaan (kuulemma) laittaa uutta yritystä vetämään.

Tammikuun ensimmäinen viikko vierähti jalkapotilaana ja melko rauhallisilla meiningeillä olen koittanut tämän kuun muutenkin oleilla. Kävelysauvat saivat kyytiä muutaman päivän jälkeen, sillä en oikein ymmärtänyt niitten käyttömekanismia ja sain niillä vain yläkroppani jumiutumaan (en enää tiennyt kumpi sattuu enemmän; loikkiminen kävelysauvojen varassa vai konkkaaminen yhdellä jalalla).

Kävelysauvojen puuttuminen huomattiin myös naapurustossani. Viikolla rappukäytävässä törmäsin naapuriimme,vanhaan ja herttaiseen naapurin herraan, joka alkoi kysellä jalkani voinnista. Tilanne oli melkoisen hämmentävä, sillä enpä ollut tullut ajatelleeksi, että kukaan naapurustossamme olisi pannut merkille onnetonta etenemistäni sauvojen varassa. Kiittelin kohteliaasti huolenpidosta ja kerroin jalkani voivan jo oikein mainiosti. Jatkoimme kulkuamme hyvää päivää toisillemme toivotellen, minä melko villisti tilanteelle hymyillen. Naapurin herra ei kuitenkaan ollut ainut, joka sinä päivänä päätti kysellä jalkani perään. Käytyäni copisteriassa, päätin samalla tehdä visiitin kadullamme sijaitsevaan "kyläkauppaan". Leipähyllyä ihmetellessäni, yksi kaupan myyjistä huikkasi tikkaiden päästä, että "joko jalka on parempi, kun olet ilman sauvoja?" Naamani ilmeestä oli luultavasti helposti luettavissa kysymys "qué", sillä nopeasti hän selvensi, että oli nähnyt minut konkkaamassa huoltoasemalta sauvojeni kera. Hetkellisestä hämmenyksestä toivuttuani, selostin taas jalkani voinnin ja koitin pitää naamani peruslukemilla.

Melkoisen yllättäviä kohtaamisia nämän tällaiset. On hassua, miten sitä vaan kuvittelee, että olisi jotenkin näkymätön ja huomaamaton täällä omalla kotikadullaankin. Mutta viimeistään tämän episodin jälkeen se nyt osoittauttui täysin turhaksi luuloksi. Pitänee varmaan hieman tarkemmin alkaa miettiä, mitä kaikkea siellä oman kodin seinien ulkopuolella sitä oikein touhuilee.

Nyt siirryn unten maille, jotta jaksan huomenna vielä ahkerasti selata (paniikissa) sosiaalityön monistepinkkoja. Buenas noches!